Vauhdikas ja ruoan täyteinen viikko Espanajassa on takana ja paluu ankeaan syys-Suomeen koitti (kulinaristisesti) varsin tylyllä tavalla. Lentokentältä Siwan kautta kiireessä poimittu lihaperunasoselaatikko oli melko karua popsittavaa ennen tallille huristelua, etenkin kun takana oli makoisa viikko espanjalaisten herkkujen parissa. Noh, hätä ei lue lakia kaiketi tässäkään asiassa.
Viime visiitistä Aurinkorannikolla, joka on muuten tuttu jo vuosien takaa treeni- ja perheen "lomamökkikohteena", oli ehtinyt vierähätää pari vuotta. Mikään ei sinänsä ollut kummemmin muuttunut tälläkään kertaa, tutut ravintolat olivat paikallaan, off-sesonkina tosin monet olivat kiinni. Ajatuksena tällä reissulla olikin yrittää löytää uusia ruokapaikkoja niiden varmojen ja hyväksi todettujen rinnalle. Usein kun käy niin, että löytää itsensä joka vuosi samoista paikoista samojen patojen ääreltä. Eihän siinäkään toki mitään vikaa ole, päinvastoin, mutta kun alue suorastaan kuhisee hyviä ravintoloita, on silkkaa tyhmyyttä olla kokeilematta välillä uutta. Tähän väliin tunnustettakoon, että löysimme itsemme myös niistä parista ehdottomasta suosikkiravintolasta myös tämän matkan aikana...
Kokeilu kannatti. Välimeren rannalla rantabulevardin piskuisessa kalaravintolassa halvoissa muovituoleissa tuli nautittia ehkä elämäni parasta merikrottia, kokonaisena hiiligrillissä grillattuna. Vain kala, grilli, suola ja pippuri - muuta se ei kaipaa. Samassa paikassa iso kannullinen muy fuerte (tosi vahvaa) sangriaa toimi toki hyvänä kyytipoikana. Eksyimme myös yhtenä päivänä pienoisen krapulan saattelemina uuvuttavan shoppailukierroksen päätteeksi hakemaan uutta nostetta päivään paikalliseen tapas-baariin. Kylmän valkoviinin kylkeen tulikin sitten napsittua jos jonkinmoista herkkua baarissa kiertävien tarjoilijoiden tarjottimilta. Friteeratut skampit aiolin kera, kalamari-renkaat ja herkulliset mutta varsin tuliset grillatut mini-paprikat kuuluivat paikan ehdottomaan kärkeen, pikkuruisista kokonaisina friteeratuista kalamareista puhumattakaan. Tapaksia napostellessa ja viiniä maistellessa ei voinut kuin miettiä, miksei tällainen konsepti koskaan onnistu Suomessa? Tule baariin, poimi lautaselle hammastikuilla koristeltuja pikku herkkuja ja pois lähtiessäsi tarjoilija laskee tikut ja kertoo paljonko sillä kertaa olet velkaa. Tuskin toimisi Suomessa, joku känni-ääliö tai ilmaisen lounaan perässä kaahottava yksilö kuitenkin yrittäisi kipata omat tikkunsa naapurin lautaselle tämän vessassa käynnin aikana. Miten näenkään tämän kovin selkeästi mielessäni...?
Ehkä siksi matkustaminen on niin mukavaa, kun kotona ei törmää halutessakaan tiettyihin ilmiöihin maailman keittiöistä ja ruokakulttuureista. Jos kaikki olisi saatavilla täällä perä-hikiälläkin, saattaisi miedänkin ruoan perässä matkustaminen hiipua hiljalleen.
