Aidon maun metsästäjän ahdinko

Turhautuminen oli taas huipussaan espoolaisessa hypermarketissa, kun etsimälläkään ei löytynyt kokonaisena myytävää kanan rintafileetä. Kaiken maailman suikaleita, fileeleikkeitä, ohutleikkeitä ja muuta mössöä mitä erilaisimmissa valmismarinadeissa (lue: E-koodeja vilisevä pakkaus jossa maku saadaan natriumglutamaatilla ja ylettömällä määrällä suolaa) kyllä löytyy, mutta ei naturellia rintafileetä! Mielestäni en edes pyydä paljoa, kun en sentään metsästä sitä kokonaista kanaa tai edes luullisia reisipaloja, mutta näköjään tätä kansa haluaa ostaa kehäteiden varrella. Haluan itse leikata fileistä suikaleeni kanakastikkeeseen, sillä valmistajan valmiiksi jauhamia mössöjä en ehdoin tahdoin halua ruokaani laittaa. Eron huomaa niinkin hyvin, että kohta alan jauhamaan jauhelihankin itse.

Miehen kanssa naureskelimme juuri mainokselle, jossa kaupattiin sipulinmakuista kermaa. Ei voi olla totta, että sipulinkin leikkaamisesta tehdään liian vaativa keittiöpuuha, joka kaipaa oikopolkua! Valmismarinadien, maustettujen kermojen, valmisruoista puhumattakaan, ansiosta uskon vakaasti että kymmenen vuoden kuluttua porukka ei enää edes tiedä miltä oikea tomaatti tai juusto (ei mikään höpöhöpö kevyt-Polar) maistuu. Laitetaan vaan kaikki maku- ja väriaineet samaan mössöön ja myydään kuluttajille muka-aidonmakuisena tuotteena ja odotellaan lopputulemaa. Ei hyvä, ei.

Mitä järkeä kesällä myytävissä grillilihoissakaan oikeastaan on? Kaikissa on sama marinadi isketty peittämään lihan oikea maku, niin ettei eri tuotteista erota onko kyseessä kana, possu vai nauta. Yksi hyvä puoli siinä on: halvalla pääsee jos ostaa sen edullisimman vaihtoehdon ja pistää silmät kiinni ja kuvittelee että osti kalleimman.

Turhautuminen ja inspiraation puute vaivaa nykyään kaupassa sen verran tiuhaan tahtiin, että kohta voisi jo tosissaan harkita kaupunkiin ja kauppahallien läheisyyteen muuttoa...tai vaihtoehtoisesti oman maatilan pystyyn pistämistä.

Riistaa, torkut ja ambulanssi

Olimme viime viikonloppuna ystäväporukan kanssa viettämässä rentouttavaa mini-lomaa Mikkelissa Kekkolan kartanossa ratsastuksen (toiset enemmän ja toiset vähemmän), hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Viikonloppu oli räätälöity toiveidemme mukaan ja lauantai-iltapäivän pääohjelmanumerona oli riista-aiheinen kokkauskurssi kartanon kokin opastuksella. Markus Maulavirran oppi-isäkseen nimenneen Temen hermoissa taisi olla pitelemistä kun 10 varsin äänekästä ja hurttia huumoria heittävää aikuista istui ruokapöytään kuulemaan illan menusta ja sen valmistuksesta. Pääsimme kerrallaan ehkä lauseen verran eteenpäin menun läpikäymisessä ennen kuin joku taas keksi jotain vitsikästä tai muuten vaan perverssiä sanottavaa joko ruoasta, sen valmistuksesta tai jostain aivan muusta. Ja tätä jatkui ja jatkui. Teme näytti jo kärsivältä ja aavisteli pahaa, josko ruokaa saataisiin koskaan edes valmiiksi saati pöytään asti ennen yömyöhää, jos porukka jatkaa samaan tahtiin. Viinillähän ei ollut asiaan mitään vaikutusta, ei.

Yllätys taisi kuitenkin olla melkoinen kun keittiöön vihdoin siirtyessämme oli tehtävänjako kaikille selvä, jokaisella paikat ja ryhmät ja yks kaks tohina täydessä käynnissä. Päädyimme lopulta valmistamaan menun kaikkine neljine ruokalajeineen ja kommervenkkeineen jopa etuajassa. Ehkä kaikilla oli niin kiire paljuun skumppalasi kädessä ja saunomaan, että vauhtia riitti. Ainakin keittiö oli jälkeemme sen näköinen kuin pikku-Asta olisi köynyt pyörähtämässä siellä. Herkullinen menumme tarjottiin meille saunan päätteeksi kauniisti katettuun pöytään upeina annoksina. Listalla oli: Teeren rintaa, poron kylkeä ja karpalo-sabayonea, Jänis-wallenberg ja herkkutattirisottoa, Hanhenkoipiconfit, palsternakka-omenachutneya ja appelsiinikastiketta sekä Suklaaleivos vadelmasorbetin kera. Ja kyllä oli hyvää!

Viini virtasi lauantain aikana sen verran vilkkaasti, että loppujen lopuksi eräs seurueemme jäsen jaksoi tsempata vain pääruokiin asti ennen pöytään torkahtamistaan...oli kuulemma makoisat unet. Alkoholista riippumattomista (näin ainakin luulen) syistä seurueemme eräs toinen jäsen taas kiikutettiin Mikkelin sairaalaan ambulanssikyydillä allergisen reaktion vuoksi, mutta tokeni onneksi pian ja liittyi taas seuraan myöhemmin. Illan saldona siis yksi hermoromahduksen partaalla oleva kokki, yhdet unet ja yksi lasarettikeikka. Melko tyylillä vietetty ilta siis.