Roskaruokaa

Ilokseni huomasin Maikkarin eilen uutisoivan MTT:n uudesta ja aikaisempaa laajemmasta tutkimuksesta, jossa kotimaista ruokahävikkiä aletaan toden teolla tarkkailla (ks.linkki). Vihdoin joku tarttuu härkää sarvista! Kyllä autojen ja muun liikenteen ympäristökuormituksesta jaksetaan valittaa ja niiden ympärille säätää lakeja ja aloitteita, mutta ei elintarvikkeiden tuhlaamisen, joka pahimmillaan/parhaimmillaan koskettaa meitä kaikkia. Vai etkö ole koskaan heittänyt täysin syömäkelpoista ruokaa roskiin? Minä ainakin olen.

Perustaessani omaa yritystäni oli fakta siitä, että pääkaupunkiseudulla heitetään joka kymmenes ruokakassi suoraan roskiin, vahvasti iskostunut päähäni. Miten tälle saataisiin loppu tai ainakin hillittyä roskaksi menevän ruoan määrää? En ole mikään super-eko-ajattelija (jos joku nyt niin erehtyi luulemaan) mutta turha ympäristön kuormittaminen teoilla, joille voimme helposti ja oma-aloitteisesti pistää stopin, on mielestäni turhaa ja varsin typerää. Jos muistan sammuttaa valot automaattisesti joka kerta kun poistun huoneesta (kiitos mieheni jatkuvan muistuttamisen), voin kai hetken miettiä miten saisin sen viimeisen makkarapaketin, jonka päiväys menee tänään umpeen, käytettyä sen sijaan että heitän paketin kylmästi roskiin. Eikö? Meillä koirien omistajilla tosin on helpompaa, sillä vanhenevat elintarvikkeet ja edellisen päivän ruoan jämät voi kipata iloisesti häntää heiluttavan rekun ruokakuppiin. Mutta miten silti voi olla että ruokaa, pahimmillaan vielä pakkauksessa olevaa avaamatonta ja täysin syömäkelpoista, heitetään satoja miljoonia kiloja roskiin vuosittain eikä asiaan sen kummemmin jakseta/vaivauduta puuttua?

Ehkä ruoan loppuun asti hyödyntäminen on meille suomalaisille vaikeaa myös siksi, että tuijotamme niin fanaattisesti viimeisiä käyttöpäiviä emmekä osaa käyttää maalaisjärkeä elintarvikkeiden syömäkelpoisuuden arvioimisessa. Joskus katsoin jonkun asiaa käsittelevän ohjelman, jossa EVIRA:n edustaja kannusti ihmisiä päiväysten lisäksi käyttämään ruoan syömäkelpoisuuden arvioinnissa aistejaan: haistamaan, maistamaan ja katsomaan. Näyttääkö ruoka vielä hyvältä, tuoksuuko ja maistuuko se siltä miltä pitäisi. Päiväykset kun laaditaan niin, että varoaikaa on reilusti jäljellä. Mietipä vaikka hapanmaitotuotteita. Niissä jos missä päiväysten pienellä ylittämisellä ei juuri ole vaikutusta tuotteeseen. Enkä tällä kannusta ketään syömään pilaantunutta ruokaa, vaan nimenomaan käyttämään myös omaa arviointia päätöksenteossa.

Tiedän, että kotitaloudet eivät ole se suurin syypää ja tekijä tässäkään ympäristöongelmassa, mutta peiliin voi silti jokainen vilkaista. Jos ekoilu ei riitä motiiviksi niin luulisi kylmän käteisen kiinnostavan. Jos omassa taloudessamme täysiä ruokakasseja (vain elintarvikkeita) ostetaan vaikkapa neljä kappaletta viikossa keskihintaan 50 euroa, tulee kuukaudessa kasseja ostettua noin parikymmentä. Jos olisimme tutkimuksissa ilmenevä keskivertotalous pk-seudulla, säästäisimme siis parhaimmillaan 100 euroa kuussa miettimällä ruokatarpeitamme tarkemmin ja/tai käyttämällä elintarvikkeet "loppuun saakka". Eikä tarvitsisi käydä niin usein kaupassakaan, kun ruoan pistäisi riittämään paremmin. Tämä on toki vain yksi tapa ajatella asiaa, mutta kummalla itse motivoidut paremmin, porkkanalla vai kepillä?

Kartanoidylliä ja luomuherkkuja kesähelteessä

Superkuuma heinäkuu ajoi meidät mökkeilemään paremman tuuletuksen ja kauniimpien maisemien äärelle useammin kuin koskaan aiempina kesinä. Ja mikäs siinä lämpimissä vesissä pulikoidessa ja ravustaessa. Kuumien päivien ratoksi tuli myös tutkittua mökkipaikan lähiseudun ruokatarjontaa tarkemmin ja tutustuttua paikallisiin tuottajiin.Fiskars ja sen ravintolat on jo vuosia sitten koluttu ja ailahtelevasti ihan hyviksi todettu, mutta Mustion linnan (www.mustionlinna.fi) ruokatarjontaa kokeilimme vasta nyt, muutaman naistenlehden siihen ponnekkaasti kehoittaessa. Paikka on saanut uudet vetäjät ja kunnianhimoisemman keittiömestarin. Jostain syystä kun jotain ravintolaa kovasti hehkutetaan etukäteen, käy liian usein niin että pettymys on suuri kun todellisuus ei vastaakaan odotuksia. Toisin kävi nyt.

Linnan pihapiiri ja lukuisat kauniit rakennukset veden äärellä virittävät kävijän sopivaan tunnelmaan, etenkin kun malttaa viipyä tiluksilla edes hetken ihailemassa kauniita maisemia ennen ateriointia. Linnassa toimii ravintolan lisäksi myös hotelli, jonka tarjontaa kieltämättä teki mieli jäädä kokeilemaan. Mietimmekin, olisiko paikasta etelä-eurooppalaisille linna/villa-hotelleille kilpailijaksi, jos fasiliteetit veisi vielä piirun verran luksuksempaan suuntaan ulkouima-altaan, parin paljun ja uuden saunan sekä span avulla. Muutenhan puitteet vastaavat vaativammankin asiakkaan tarpeisiin.

Harmiksemme seurueemme oli sen verran suuri, ettemme mahtuneet ulkoterassille kuumana iltana. Ravintolan lista on lyhyt mutta houkutteleva. Suurimmalle osalle seurueestamme maistui härkätartar, joka kirjaimellisesti suli suuhun - koskaan en ole syönyt niin samettisen pehmeää ja maukasta tartaria. Nam! Päivän kalana tarjoiltiin Saimaan nieriää ja kanttarellirisottoa, joka osoittautui todella herkulliksei valinnaksi. Ainoastaan mieheni valitsema luomuhärän marmorifilee vei voiton mehukkaasta kalasta. Ravintola kertoo näppärästi salin seinällä olevalla liitutaululla mistä liha, kala, kasvikset, jauhot ja juustot hankitaan ja muistaa mainita niiden luomu-statuksen. Ideana on hankkia mahdollisimman suuri osa raaka-aineista lähiseudun tuottajilta, joista erityisesti West Charkin luomulihan laatu oli erinomaista niin alku- kuin pääruoassakin. Näyttääkin siltä että lähituottajien ja erityisesti luomun suosiminen pääkaupunkiseuden ravintoloissa on yksi suurimmista trendeistä tällä hetkellä, ja hyvä niin. Panostus laatuun kun yleensä maistuu myös lautasella.

Syntymäpäiväjuhlien ollessa kyseessä, päätimme illallisen täytekakkuun ja kuohuvaan. Kokonaisuutena paikan taso oli jopa yllättävän erinomainen niin palvelun kuin ruoankin suhteen, mennään varmasti uudelleen. Toivottavasti muutkin löytävät tämänkaltaiset paikat niin meille kaupunkilaisille on tarjolla muutakin kuin keskustan ravintolat ja niiden perinteiset puitteet, etenkin näin kesällä.

Puutarhasta pöytään?

En ole mikään pihanhoitajatyyppi, mistä aika ajoin saankin kuulla mm. ah-niin-useasti-kulmiaan-merkitsevästi-kohottavalta naapuriltamme. Olen kuitenkin jo pitkään ollut ihastunut ajatukseen omasta pikku puutarhasta josta voisin kesäisin poimia salaattia, yrttejä ja vaikkapa tomaatteja omaan käyttöön. Maku on kuulemma aivan toista luokkaa kun on itse kasvattanut. Kunnostimme mieheni kanssa nykyisen talomme pihan muutettuamme tänne - silloin pihalla kasvoi lähinnä koivun vesoja, rikkaruohoja ja lisää rikkaruohoja (ilmeisesti edelliset saksalaiset asukkaat pitivät koivujen kasvattamista eksoottisena puuhana).

Tänä kesänä toinen naapurimme päätti kuitenkin olla leikkaamatta nurmikkoaan (lue: voikukkapeltoaan), mikä johti suhteellisen vankkaan voikukkien rehottamiseen meidänkin nurmella, tai sillä mitä siitä sen jälkeen oli jäljellä. Noh, jos muuten piha rehottaa eikä kitkemiseen löydy kiinnostusta koko piha-alalle, ajattelin että pari extempore-ostettua patiovihanneksen alkua ja uudelleen alustettu pieni viherpenkki voisivat toimia haaveilemani puutarhan alkuna. Noin metri kertaa kaksi alalle iskettiinkin muutaman tomaatin, paprikan ja chilin taimi salaatin, basilikan, timjamin ja ruohosipulin seuraksi ja runsaalla kastelulla ne lähtivätkin mukavasti juurtumaan. Kunnes heinäkuun helteet koittivat ja mökkireissut pitenivät. Monen elvytyskerran jälkeen näytti vihdoin viikko sitten siltä että jotain sadon tapaista voisi olla tuloillaan. Ainakin niin kauan kunnes lokit huomasivat punertavat tomaattimme ja paprikamme. Ja mistä lähtien lokkeja on kiinnostanut tomaatit suoraan oksilta poimittuina?! Summa summarum, tämän hetken oman pihan tuotantomme kokonaissaldo näyttää yhtä maistettua tomaattia ja yhtä lampaan kareiden marinadiin käytettyä chiliä. Plus tietysti paria basilikan ja salaatin lehteä (niitä joihin etanat eivät olleet yltäneet). Jos vielä haluaisi kiertää veistä haavassa pitäisi varmaan laskea näiden "luomu-vihannesten" kokonaishinta...

Kivahan mini-viljelyä oli kokeilla (vaikkain varsin laiskasti) mutta jatkossa taidan suosiolla keskittyä muiden tuotannolla herkutteluun ja suuntaan mökkireissun lomassa ja sään salliessa Fiskarsin Maan maut -ruokatapahtumaan (28.-29.8.) maistelemaan länsiuusimaalaista lähiruokaa ja pientuottajien tuotteita. Sitä odotellessa juoksulenkin kautta tacojen kimppuun.