Ilokseni huomasin Maikkarin eilen uutisoivan MTT:n uudesta ja aikaisempaa laajemmasta tutkimuksesta, jossa kotimaista ruokahävikkiä aletaan toden teolla tarkkailla (ks.linkki). Vihdoin joku tarttuu härkää sarvista! Kyllä autojen ja muun liikenteen ympäristökuormituksesta jaksetaan valittaa ja niiden ympärille säätää lakeja ja aloitteita, mutta ei elintarvikkeiden tuhlaamisen, joka pahimmillaan/parhaimmillaan koskettaa meitä kaikkia. Vai etkö ole koskaan heittänyt täysin syömäkelpoista ruokaa roskiin? Minä ainakin olen.
Perustaessani omaa yritystäni oli fakta siitä, että pääkaupunkiseudulla heitetään joka kymmenes ruokakassi suoraan roskiin, vahvasti iskostunut päähäni. Miten tälle saataisiin loppu tai ainakin hillittyä roskaksi menevän ruoan määrää? En ole mikään super-eko-ajattelija (jos joku nyt niin erehtyi luulemaan) mutta turha ympäristön kuormittaminen teoilla, joille voimme helposti ja oma-aloitteisesti pistää stopin, on mielestäni turhaa ja varsin typerää. Jos muistan sammuttaa valot automaattisesti joka kerta kun poistun huoneesta (kiitos mieheni jatkuvan muistuttamisen), voin kai hetken miettiä miten saisin sen viimeisen makkarapaketin, jonka päiväys menee tänään umpeen, käytettyä sen sijaan että heitän paketin kylmästi roskiin. Eikö? Meillä koirien omistajilla tosin on helpompaa, sillä vanhenevat elintarvikkeet ja edellisen päivän ruoan jämät voi kipata iloisesti häntää heiluttavan rekun ruokakuppiin. Mutta miten silti voi olla että ruokaa, pahimmillaan vielä pakkauksessa olevaa avaamatonta ja täysin syömäkelpoista, heitetään satoja miljoonia kiloja roskiin vuosittain eikä asiaan sen kummemmin jakseta/vaivauduta puuttua?
Ehkä ruoan loppuun asti hyödyntäminen on meille suomalaisille vaikeaa myös siksi, että tuijotamme niin fanaattisesti viimeisiä käyttöpäiviä emmekä osaa käyttää maalaisjärkeä elintarvikkeiden syömäkelpoisuuden arvioimisessa. Joskus katsoin jonkun asiaa käsittelevän ohjelman, jossa EVIRA:n edustaja kannusti ihmisiä päiväysten lisäksi käyttämään ruoan syömäkelpoisuuden arvioinnissa aistejaan: haistamaan, maistamaan ja katsomaan. Näyttääkö ruoka vielä hyvältä, tuoksuuko ja maistuuko se siltä miltä pitäisi. Päiväykset kun laaditaan niin, että varoaikaa on reilusti jäljellä. Mietipä vaikka hapanmaitotuotteita. Niissä jos missä päiväysten pienellä ylittämisellä ei juuri ole vaikutusta tuotteeseen. Enkä tällä kannusta ketään syömään pilaantunutta ruokaa, vaan nimenomaan käyttämään myös omaa arviointia päätöksenteossa.
Tiedän, että kotitaloudet eivät ole se suurin syypää ja tekijä tässäkään ympäristöongelmassa, mutta peiliin voi silti jokainen vilkaista. Jos ekoilu ei riitä motiiviksi niin luulisi kylmän käteisen kiinnostavan. Jos omassa taloudessamme täysiä ruokakasseja (vain elintarvikkeita) ostetaan vaikkapa neljä kappaletta viikossa keskihintaan 50 euroa, tulee kuukaudessa kasseja ostettua noin parikymmentä. Jos olisimme tutkimuksissa ilmenevä keskivertotalous pk-seudulla, säästäisimme siis parhaimmillaan 100 euroa kuussa miettimällä ruokatarpeitamme tarkemmin ja/tai käyttämällä elintarvikkeet "loppuun saakka". Eikä tarvitsisi käydä niin usein kaupassakaan, kun ruoan pistäisi riittämään paremmin. Tämä on toki vain yksi tapa ajatella asiaa, mutta kummalla itse motivoidut paremmin, porkkanalla vai kepillä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti